Saako ajoneuvovanteita korjata?
Me tottakai sanomme alan ammattilaisina, että saa. Miten me perustelemme tämän? Lähestytään asiaa toiselta kantilta, miksi vanteita ei saisi korjata? Aiheutuuko korjaamisesta jotakin vaaraa kuljettajalle tai muille ympärillä olijoille? Ei aiheudu. Meillä tahdotaan nukkua yöt levollisin mielin ja monet tohtorin toiminnan tuntien tietävät, että meidän touhu on avointa sekä rehellistä ja siksi sanon suoraan, että me emme tee mitään mikä voisi vaarantaa meidän asiakkaidemme turvallisuuden. Jos joku työ sellaista aiheuttaisi niin sanomme sen asiakkaalle ja kieltäydymme tekemästä työtä. Meillä on vanteiden korjaamisesta ja korjatuilla vanteilla ajamisesta vuosien kokemus ja tälläkin hetkellä meidän omassa lähipiirissä on toistakymmentä autoa joissa on oikaistuja hitsattuja vanteita ollut alla osassa jo monta vuotta ilman ongelmia. Yleensä myös omissa autoissa pyörii oiottuja ja hitsattuja vanteita alla. Lisäksi meillä on tuhansia tyytyväisiä asiakkaita ja paljon vakiasiakkaita jotka asioivat aina vain uudestaan, tämä jo kertoo jotta korjaaminen kannattaa koska tullaan uudestaan kun autot ja vanteet vaihtuu ja taas tarvitaan korjausta.
Eihän kukaan tätä toistuvasti tekisi mikäli kokisi sen turhaksi. Jos joku sanoo, että vanteita ei saa korjata missään nimessä niin voit kysyä häneltä, että miksi? Vanteen korjausta voi verrata mihin tahansa muuhun auton osien kolarikorjaamiseen, jos jokin laki tämän estäisi niin ei sellaisia paikkoja olisi. Ainoa syy sanoa noin on, että on todennäköisesti uusien vanteiden myyjä ja korjaaminen syö heidän leipää. Mutta mitään faktaa sille ei ole miksi sitä ei saisi tehdä. Korjattu vanne ei ole koskaan uusi, mutta se on hyvinkin toimiva siltikin.
Kestääkö korjattu vanne?
Hyvä kysymys johon on hankala antaa yksiselitteistä vastausta, mutta sanon tämän vastauksen aina kun asiaa kysytään: Sitä töyssyä/reikää mistä se aiemmin on kolhunsa saanut ja jonka vuoksi se on meille tullut korjaukseen, sitä se ei kestä koska ei kestänyt ennen korjaustakaan. Tavallista ajoa muuten, kyllä kestää. Tottakai myös korjattu vanne routareikään ajaessa menee kieroon koska ehjäkin vanne meni kieroon. Oikaisun yhteydessä alumiinissa tapahtuva muutos on niin pieni, että sillä ei ole mitään merkittävää vaikutusta vanteen kestoon, kesto on enemmän kiinni vanteen alkuperäisestä materiaalista, niissä on todella isoja eroja erittäin pehmeistä lähes posliinin koviin ja helposti halkeaviin ja kaikkea siltä väliltä. Hitsattujen vanteiden kohdalla tulee joskus eteen ongelma, että hitsaus kestää, mutta vanne halkeaa hitsaussauman vierestä vähän matkan päästä kehältä, tämä johtuu yleensä myös vanteesta itsestään joka on jo valmiiksi huonoa materiaalia ja hitsauksen myötä kesto heikkenee, tai sitten vanne on erittäin vanha ja alumiini väsynyttä. Metalli tunnetusti väsyy vuosien saatossa eikä vanteetkaan kuitenkaan ole ikuisia, vaikka vuosikausia laadukkaat vanteet kestävätkin.
Miksi korjata vanne eikä ostaa uutta?
Ensinnäkin, monia vanteita ei valmisteta kuin 1-3 vuotta ja sen jälkeen vannetta ei enää saa mistään. Mikäli yksi on kiero niin sinulla on kolme ylimääräistä vannetta joilla et tee mitään ja joudut hankkimaan kokonaisen sarjan uusia vanteita. Se on kallista ja halvimmillaankin uudet alumiinivannesarjat maksavat helposti 500-600 euroa ja näiden laatu vaihtelee erittäin paljon. Vanha alkuperäinen vanne korjattuna on yleensä riippuen työstä 100-150 euron välissä ja sen jälkeen vanha sarja on taas käyttökelpoinen ja säästyt uusien etsimisen vaivalta ja lompsa kiittää. Käytettyjä vannesarjoja saa monesti edullisemminkin ja tämäkin on hyvä vaihtoehto kun tietää mitä etsii, mutta monilla alkaa kasvaa harmaita hiuksia kun pitää ruveta selvittämään oman auton vanteen tuumakokoa, leveyttä, offsettia, keskireikää ja pulttijakoa. Lisäksi käytetty vannesarja voi olla yhtälailla kiero, sitä kun ei pyörittämättä välttämättä päällepäin näe.
On siis helppoa vain klikata meidän nettiajanvaraus auki, sieltä varata aika vanteen oikaisuun itselleen sopivaan ajankohtaan ja säästää hermoja ja rahaa. On myös ekologisempaa korjata yksi vanha kuin hankkia neljä uutta! Mikäli kuitenkin vanteen vauriot vaativat suurempaa korjausta ja kyseessä on edullinen vanne jota saa vielä uutena ja yksittäin, tämänkin me aina kerromme asiakkaalle jotta hän voi itse päättää hankkiiko uuden vai korjaako vanhan, meillä on laaja valikoima edullisia tarvikevanteita ja jos korjaaminen on yhtä kallista niin etsimme mielellämme asiakkaalle uuden tilalle, jos vanhan vauriot ovat kosmeetisia eivätkä vaikuta ajoon niin vanhan voi jättää vaikka vararenkaaksi mikäli sellaista ei ole! Jokin edullinen kumi siihen päälle ja vanne talteen niin sen voi vaihtaa tilalle mikäli myöhemmin rengas tai vanne särkyy. Tämän vuoksi emme yleensä suosittele tavallisten peltivanteiden oikaisua koska uusien hinnat on alle 100 eurossa kappale, oikaisemme peltivanteita yleensä vain jos on kiire tai kyseessä jokin erikoinen vanne jota ei saa mistään.
Miten vanne korjataan oikein?
Ainoa oikea tapa korjata kiero vanne on lämmittää se ja kuumana painaa kehä suoraksi, ei mankeloida, ei sorvata eikä mitenkään muutenkaan. Painamalla lämmintä alumiinia palautetaan alumiinin alkuperäinen muoto ilman, että alumiini halkeaa. Kylmänä painamalla lommon kohdalta yleensä alumiini halkeaa koska on lämpökäsiteltävää materiaalia eikä kestä useita edestakaisin taivutuksia kylmänä, mutta lämpimänä kestää. Meillä sorvaus on aina vain viimeistely ja materiaalia poistetaan vain pari millin kymmenystä ja ei aina sitäkään. Oikea tapa hitsata haljennut vanne on aukaista halkeama läpiasti, puhdistaa halkeaman ympärystä molemmin puolin ja hitsata halkeama umpeen molemmilta puolilta. Vanteet ovat paksuudeltaan useamman millin, siksi kahtapuolta hitsaus on tärkeää jotta varmistetaan hyvä tunkeuma ja tiivis kestävä sauma. Koneistamalla vanteesta useamman millin materiaalia pois on väärä tapa, se heikentää vanteen kestoa oleellisesti ja usein lopputuloksena tällainen vanne alkaa hetken ajon päästä haljeta heikentyneestä kohdasta, siksi ole tarkka missä vanteesi korjautat! Meitä on muutamia Suomessa jotka tekevät tätä tunteella ja taidolla ja se näkyy asiakaspalautteessa ja puskaradiossa.
Kiitoksia jos jaksoit lukea koko tekstin! Jatketaan taas kun seuraavan kerran tulee asiaa aiheeseen liittyen!